Sivut

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kinoksessa

Otimma Pikkuakan kanssa aamujumpat. Kaiveltiin tuo puukasa näkösälle ja siirrettiin tuohon sahaushollille. 

Nuo tyypit tuolla taustalla oottelee kovasti töihinpääsyä ja jouluun on enää 4 yötä. Keli on just yhtä pimeä ja ällöttävä kuin kuva kertoo. Ei paljon naamaa naurata.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Ruåttalainen housulaastari

Mulla, kuten varmaan jokaisella melkeen 4-kymppisellä naisella on tämmöset maailman mukavimmat harmaat pillifarkut, jotka kantajansa ikään sopivalla tavalla ovat sillai kivasti polvista rikki.

Ostin nämä kirpparilta eurolla.

No. Polvi alkoi sitten ratketa vääränkin suuntaan ja minä miettimään, että milläs ne korjataan. Ommellen tietty. Korjaus kesti tasan ekaan kyykkäykseen asti. Joo, mää kyykkään aamua iltaa ja pyhää arkea.

Ompelin uudelleen. Käsin. Ja valkoisella ko eihän mulla tietenkään oo harmaata lankaa.

Ja sitte se kaatopaikan anti. Ruåttalainen laastari! Ikean verhopaketissa tullut silitettävä liimanauha ja pala lakanaa. Onneksi en tuota (kaan) ollut heittänyt roskiin, vaan jemmannut sen huolellisesti tuonne tuunaamon aarreaittaan.

Tuo kuvassa näkyvä palanut ektoplasma on sulanutta nuppineulan nuppia. Voi mua. Mutta housut käy ja kukkuu taas <3

Ideanahan liimapaikka on kymmeniä vuosia vanha, mutta se että Ikean kamppeista riittää jotain kierrätykseen asti. On suoranainen ihme!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukalenteri

Joulun odotus jo puolessa ja kalenteri esittelemättä!

Tarvikkeina tapettia, saumanauhaa, liimaa, teippiä, puuvärit... ja tietty Pikkuakan kanssa yhdessä tuusattiin

Tapeteista leikkelin semmosia suunnilleen A5 kokoisia palasia, joista taittelin  pussit. Liimalla ja teipillä nippuun. Numerolapuksi sitä saumanauhaa pätkä ja tämmösiä niistä tuli

Sinne ne ripustettiin käytävän seinälle ja tonttu hiippailee öisin tuomaan yllätyksen ;)

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Avoin kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki,

Toivoisin tänä vuonna (en enempää, enkä vähempää) kuin täytettä tyhjänä mollottavaan remonttirahastoon, piikin auki Bauhausiin tai vaihtoehtoisesti..
  •  Pitkästi hermopinnapiuhaa ja pätkän malttia 
  • 50m kattolistaa
  •  25m2 kattopaneelia
  • Jokunen metri MMJ:tä. Siis sähköjohtoa... pistorasiaa, valokatkaisijaa, jakorasiaa...
  • 9 litran pönttö pohja- ja kattomaalia
  • Pielilistaa jokunen metri
  • Pariovet isoilla ikkunoilla
  • Kymmenkunta levyä gyprocia...
  • 220m höylättyä lautaa...
  • 9 litran pönttö lattiamaalia 
  • Kiva, nätti porinmatti-tyylinen hyvin lämpöä luovuttava kaminaratkaisu lasiluukulla.

Niin ja yksi kappale pari tonnin lahjakorttia jollekin hormifakiirille. Vanha piippu ei oo ollu käytössä kymmeniin vuosiin ja hormi pitäis pinnoittaa ennen kaminan asennusta.


Oon nyt 4 vuotta tuijotellut tätä tilaa. Seiniä. Lattiaa. Kattoa. Jos oliskin vaan maalia ja tapettia ni homma ois jo tehty. Jos homma huutais vaan uusia sähköjä ni homma ois jo tehty. Tämä olohuone huutaa laittamaan ittensä kuntoon lattiasta kattoon!

Katto purkuun ja uus tilalle oikeaan korkeuteen. Seinät auki ja uutta pintaa tilalle. Master bedroomin ja olohuoneen väliin pariovet luonnonvalon vuoksi. Tuo halavatun holvihässäkkä purkuun! Lattiasta kylmä laminaatti pois ja puuta käyttöön siihenkin.

Kuvia kun katson niin tekis mieli ottaa yhteyttä suoraan ämnesti internatsionaaliin. Enhän mää ees usko joulupukkiin...

Enivei, tilailin yhtä pienyrittäjää tekemään tarjousta tuosta piipusta. Katellaampa mille tässä aletaan.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Trendityyny

Monessa blogissa ja sisustuslehdessä ja postimyyntikataloogissa ja somekuvissa ja kaikkialla on ollut nyt printtityynyjä. Myös susia ja huskyjä.

Olen haaveillut sellaisesta. Ensin kauriista, sitten sudesta... ja koska en ole kirppikseltä löytänyt, se on jäänyt hommaamatta. Kestävän kehityksen nimissä.

Sitten mää hoksasin, että huskytyynyjähän meillä on. Eläviä tosin...


Tämän Nana-Rouvan lötkötyskuvan myötä hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Tee työtä millä on tarkoitus

Tai sähellä vähän kaikkea ja saa aikaan kaaos :D

Toimisto on kuin oksennus. 

Paperivuoret odottavat mapittamista / polttamista / jatkokäsittelyä.

Kirppispöytä alkaa maanantaina, joten sen myötä on nyyttiä ja nyssäkkää.

Tori piste fiissä käy astiakauppa kuumana. Kaikkialla on lautaspinoja.

Lunta sataa, porraspielessä on reki ja rekipussin prototyyppi on valmistumassa myös toimiston ja tuunaamon yhdistelmässä... tai siis valmistuisi ehkä, jos mulla ei niin yökkäyttäs se piiiiiiitkien vetoketjujen ompelu. Jotenkin aivan äärimmäisen ällöttävä juttu.


Kuvassa on sitten pantoja. Ompelin ne tuolla kaaoksessa puoliksi vahingossa. Tai ehkä vaan ihan siksi ettei tartte koskea rekipussiin saatikka siivota niitä rytökasoja.

Pikkuakan lastenohjelmat on kateltu, joten hyökkäämme lumusateisen pihan poikki takaisin toimistoon.