Sivut

maanantai 28. lokakuuta 2013

Nyöri

Meillä nyt sattuneesta syystä on päivittäin käytössä äitiyspakkauksen makuupussi. Ainakin vanhemmissa malleissa on ne nyörit vauvan paketointia varten. Meillä nuo kaikki on kirppislöytöjä ja en tiedä onko niitä hermoa kiristäviä kiristysremmejä uusimmissa pusseissa, mutta käyttääkö niitä oikeasti joku?

Mää oon menettänyt hermoni niiden kanssa ja heti monesti! Pussi toisensa jälkeen ne nyörit joutuu eka vetoketjun väliin ja sitten saksien väliin...

Tuli kivat feikkinyörit vanhaan tyynyliinaan niitä nartsoista :)


Olipa taas niitä tuunauksia, että en nyt ehkä olis varta vasten lähtenyt kanttinauhaa ostamaan, mutta kun niitä naruja kerran oli ni samahan ne oli hyödyntää. Right?

Operaatio olohuoneen uudet vaatteet siis jatkuu. Miten se 3-7 arkipäivää voikin tuntua niin pitkältä ajalta pakettia odottaessa :D

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viisi kolmekymmentäseitsemän

Aamulenkillä tihkusateessa oli taas hyvä analysoida ympäristöä. Huomasin nimittäin tänä aamuna Pikkuakan olleen aikaistakin aikaisempi kellojen siirron ansiosta ja tämä mama istui kahvikuppi kourassa 5:37. Aikainen startti poiki myös aikaisen lenkin ja kaikkialla nukuttiin vielä.

Oletteko huomanneet, että nyt varsinkin 70-80-lukujen taitteen omakotitaloja on paljon myynnissä? Uusi perhe muuttaa taloon. Ulkovuorta tuunataan ja pihaa raivataan. Uusi perhe suorittaa talolle faceliftin ja taas homma jää siihen.

Jos asuu pitkään samalla paikalla, sokeutuuko ihminen pihansa risukoitumiselle ja talonsa maalien rapistumiselle?

Mää oon ollut asuntovelallinen asunut omistusasunnossa 2-kymppisestä asti. Eskuri on jo kolmas talo. Onko munssa joku vika, kun mulla on pakottava tarve maalata ja raivata ja muokata ja värkätä koko ajan?

Nyt kello on 10:44. Aamulenkkiä, pannullista kahvia, Pikkuakan päikkäreitä ja yhtä vääntynyttä neulaa myöhemmin tilanne on tämä.




Tuotin Pikkuakan tirsatessa vetskarillisen tyynynpäällisen ja pari verhokappaa. Koska kyseessä jälleen ovat 100% kierrätysmatskut, koko orkesteri kylpee parhaillaan kloritissa.

Suoritin illalla sohvashoppailua ja nämä tulevat niiden seuraan, eli palaan tuotoksiin toivottavasti luvatun 3-7 arkipäivän päästä :) 

Nyt on nälkä. Meillä molemmilla, joten palataan!

torstai 24. lokakuuta 2013

Titityy vaan nii

Mun piti bloggailla tänään ihan muita juttuja, mutta esteri pistää parastaan jo toista päivää. Ja joo, vesi ei tule todellakaan lumena alas vaan ihan reilusti vetenä. Pah.

Viime keväänä munkin piti rohkaista mieleni ja alkaa opettelemaan lintujen tunnistusta. En todellakaan olisi voinut kuvitella itseäni lintutorniin kiikareiden kanssa, mutta niin siinä vaan kävi.

Joulu tulla jollottaa ja joulumarkkinoille pitäis alkaa tuottaan juttuja ja kouluhommiakin olisi. Joulutus on tällä kelillä hukassa ja mää keskityn kuitenkin niinkin olennaisiin asioihin kuin pöllöjen ilmeisiin.





Pöllön alkuperäinen kaava TÄÄLLÄ

Mihin lie tuo pöllö tiensä löytää. 100% kierrätysmatskua on hän. Pitsiä myöten puuvillaa, mutta ei tuo tuommosenaan, ilman kunnon siksakkeja, monia pesuja kyllä kestä. 

Se matto ei alkanutkaan haukkua vaan päätyi pesuun. Pikkuakka kuorsaa, joten passeli sauma vaihteeksi siirtyä imurin ja mopin tanssitukseen.

Nii ja se mun bongailuni on nyttemmin rajoittunut tälle uljaalle saitille, jonka löysin muutama viikko sitten. Enjoy! http://titivituntyy.com/

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ruskot ja paskot

Puhelimella näpsittyjä kuvia aamulenkiltä. Laatu on ihan onneton, mutta toivottavasti tunnelma välittyy...

Pikkuakka on sellainen earlybird, että empäs tiedä miten näiden lenkkien sydäntalvella käy. Tänään jo meinasin tuskastua odottelemaan päivän valkenemista. 

Lumi vaan antaa odottaa itseään. Muutamia "styroxpalleroita" sateli kyllä joo mutta ei mitään autuaaksi tekevää...
 

Kummi"poika" / Pikkuakan kummi kävi eilen ja ilmoitti, että meillä haisee koira. No onkos tuo ihme, kun käytävän mattokin alkaa varmaan kohta haukkumaan. Lunta sais tulla! Mää haluan puhtaat matot lattiaan!

Tuli tuosta haukkumisesta mieleen, että näitä tämän kylän raitteja on tullut nylkättyä kävellen ja juosten nyt semmoset 10vuotta aika tarkasti. Ajan kulumisen huomaa hiljenevissä pihoissa. Itsehän sitä ei vanhene missään nimessä... 

Tänään pistin merkille, kuinka erään suomenpystykorvan ääni oli jo käheä ja olemus kulahtanut. Jokin aika sitten huomasin erään laumanvartijan poistuneen. Vielä joitain vuosia sitten nuori ja virkeä vartija muisti ilmoittaa kaikki kulkijat. Nyt on jäljellä vain osin purettu häkki. Surullista.

Mutta se lumi. EI näy ei kuulu. Jään jännänä odottamaan oppiiko tuo räsymatto haukkumaan vai keskittyykö se ainoastaan haisemaan... tai sitten luovutan.


maanantai 21. lokakuuta 2013

Pitsipyykkiä

On olemassa oikeastaan kaksi ihmistä, joita saan kiittää siitä, että käsillä tekeminen on mun juttu. Toinen, neulomisen ja virkkaamisen opettaja on tai oli mummuni.

Toinen on nyt jo edesmennyt iltapäiväkerho / nuokkariohjaajani Anita. Anita opetti iltsussa kuinka paperi vääntyy ja kuinka tulitikkuja tai nahkaa voi hyödyntää rakennelmissa.

Viimeisinä vuosinaan Anita oli kova täti kirppistelemäänkin. Tähän muuttaessamme mulla oli tanakka visio yhdestä jutusta, johon tarvittiin tai tarvittaisiin paaaaaljon pitsiliinoja. No Anitaltahan niitä tietty löytyi.

Liinat on kertaalleen värjätty harmaaksi ja kloritissa ne saivat tuon possun punaisen sävynsä. Uudet "pyykit" siis eteisen pyykkinaruilla


Meijän eteinen, ikuinen murheenkryyni kotimme käyntikortti. Huone johon paistaa aurinko oikeastaan aina. Muuta hyvää siinä ei sitten olekaan...

Tuon pistorasian toiminta on edelleen suuri mysteeri. Itse asiassa se vaipuu aina unholaan.




Tuossa tilassa pitäisi tehdä paljon. Kattoon kirppikseltä löytynyt lamppu toi hieman jo valoa porstuamasennukseen



Mutta tämä nurkassa komeileva ilmavaiva masentaa iloisemmankin wannabesisustajan.



No jos sitten, kun rapalkelit loppuu...ehkä... koittais taas keksiä tälle jotain.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Pöllönsilimä

Tuliskohan siitä potkua persiille, jos alkais pitää laihdutusblogia? Pakottaisko se tekemään läskin asian eteen jotain, jos pitäis kehittää jotain kirjoitettavaakin aiheesta?

Säästän teidät tältä asialta... melkein.

Vaikkakin hätäsektio antoi omat, tujut mausteensa toipumiseen, se ei tarkoita ikuisia mahamakkaroita. 
 
Siitäkin tai tästäkin huolimatta ja sen takia olen päättänyt olla uusimatta vaatekaappini sisältöä täysin ja julistankin itselleni kisan. (Voiko itseään vastaan kilpailla?)  Pikkuakan 1vee synttäreihin, tammikuun viimeiseen päivään armon vuonna 2014 mennessä olen palauttanut itseni "kiloihin ennen raskautta". 
 
En ole ylipainoinen. En ole ollut koskaan. Olen vain h**vetin itsekriittinen. Ollut aina.


Tämä akan kutistus-hanke tarkoittaa miinus 7,5% - 10,4% painosta, eli miinus 5-7kg.

Paljosta ei ole kyse. Ainoastaan itsekurista ja sen puutteesta. Nih.

No. Aamun starttasin Pikkuakan kanssa tunnin kävelyllä upeassa auringonpaisteessa. Lunta meillä ei ole kuin väriksi. Tuuli oli melkoisen rapsakka ja pakottikin miettimään reittejä ettei Pikkuakan naama jäädy rattaissa.

Lenkki on tehty ja nyt voikin sitten todeta että voi pöllönsilimä! Eiku ompelemaan!!





tiistai 15. lokakuuta 2013

No on sitä ootettukin!

Meinasin kirjoittaa, että olen odottanut tätä kuin Kokkomikko joulua. 

Kuka on tai oli Kokkomikko??!
 
Meille Eskuriin tulee vihdoin tie! Vihdoinkin todellista vastinetta kiinteistöverolle tiemaksulle!


Kiinteistöverolle sitä vastinetta ei ole saatu. Auraukset loppuvat kunnan toimesta, mutta vielä kaksi talvea saamme rämpiä hangessa, koska kunnan kilpailuttama urakoitsija auraa todella huonosti...

maanantai 14. lokakuuta 2013

Vaahtera riisuu

Pitkästä aikaa pihahommissa Pikkuakan tirsojen aikana... ja iltapäivällä päikkäreillä jatkuu. Satakoon vettä ja olkoon vaan vain pari asetta lämmintä. Kroppa huutaa liikettä ja keuhkot happea. Viime ajat olen mököttänyt toimistossa koulutehtävien parissa.Koulu on itse asiassa karhunnut aika paljon aikaa nyt, mutta onneksi talvella helpottaa. Muilla alkaa yrittäjyysopinnot :)

Menin siis kameran kanssa kuvaamaan kamppeensa riisunutta, nahkansa luonutta vaahteraa...

...ja palasin mielessäni heinäkuuhun 2011, aikaan, jolloin Eskurista tuli kotimme ja aikaan, jolloin pihan sisääntulo näytti tältä ja talokin oli vihreä.


Kesä 2011 meni töissä aamusta iltaan. 2012 kesä mulla meni nukkuessa... kevyttä keltarauhashormonin aiheuttamaan väsyä oli ilmassa. 2013 Pikkuakkaa hoivatessa, koulussa, työhommissa... helteessä.

Nyt syksyllä 2013 kahden vuoden jännittäminen ja jonkinasteinen motivaatiopula (kts. edellinen postaukseni) on päättynyt. Eskurin "ehostaminen" jatkuu täydellä teholla ja nyt voi kuitenkin jo sanoa tuon edellisen näkymänkin jo hieman muuttuneen. Punainen loota been seinustalla ja betonilaattakasat ovat...hmmm... läsnä. Kivien pyöritys on vaiheessa ja sitäpä tänäänkin teen.

Maalaukset jatkuvat ensi kesänä samaa vauhtia rännien uusinnan kanssa... ai houp!

Mihimpä tässä kiire. Valamiisa maalimasa!