Sivut

maanantai 21. lokakuuta 2013

Pitsipyykkiä

On olemassa oikeastaan kaksi ihmistä, joita saan kiittää siitä, että käsillä tekeminen on mun juttu. Toinen, neulomisen ja virkkaamisen opettaja on tai oli mummuni.

Toinen on nyt jo edesmennyt iltapäiväkerho / nuokkariohjaajani Anita. Anita opetti iltsussa kuinka paperi vääntyy ja kuinka tulitikkuja tai nahkaa voi hyödyntää rakennelmissa.

Viimeisinä vuosinaan Anita oli kova täti kirppistelemäänkin. Tähän muuttaessamme mulla oli tanakka visio yhdestä jutusta, johon tarvittiin tai tarvittaisiin paaaaaljon pitsiliinoja. No Anitaltahan niitä tietty löytyi.

Liinat on kertaalleen värjätty harmaaksi ja kloritissa ne saivat tuon possun punaisen sävynsä. Uudet "pyykit" siis eteisen pyykkinaruilla


Meijän eteinen, ikuinen murheenkryyni kotimme käyntikortti. Huone johon paistaa aurinko oikeastaan aina. Muuta hyvää siinä ei sitten olekaan...

Tuon pistorasian toiminta on edelleen suuri mysteeri. Itse asiassa se vaipuu aina unholaan.




Tuossa tilassa pitäisi tehdä paljon. Kattoon kirppikseltä löytynyt lamppu toi hieman jo valoa porstuamasennukseen



Mutta tämä nurkassa komeileva ilmavaiva masentaa iloisemmankin wannabesisustajan.



No jos sitten, kun rapalkelit loppuu...ehkä... koittais taas keksiä tälle jotain.

1 kommentti:

  1. Kivat verhot ! Mummu mullekin on opettanut ensimmäiset silmukat. Ja oon niin iloinen että tytärkin kutoo ja virkkaa. Niin teilläkin sitten prinsessa jonkin ajan päästä ;)

    VastaaPoista