Sivut

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Salapaskantaja ja pihabongausta

Vaan tulipa onnettomia kuvia! No, kai näistä asia tulee esille kuitenkin...

Aamukahvia keitellessä seurailin ikkunasta mustarastaan touhuja. Makkarin ikkunaan näkyvässä vaahterassa touhusi sinitiaispariskunta ja hetkeä myöhemmin fasaanikukko juosta kaahotti pitkin pihaa. Fasuja mölisee siellä täällä, niitä on täällä aika paljon.

Kermana kakussa *tadaa* merikotkapariskunta kaarteli pihamme päällä pitkään!! Liekö nuo koiria kyttäs evääksi? Ei voi tietää...

Pihan perällä oli ollut salapaskantaja...


Kasa ei ole teeren. Jos se olisi, linnulla olisi kokoa saman verran kuin emulla... tai sitten sitä on vaivannut todella paha ummetus. Me emme siis tiedä mistä eläväisestä tuo kasa on...

Maasta sinä olet tullut, maaksi jne. Paraatipiha on haravoitu ja ei, en ajatellut jatkossakaan vaivata päätäni onkimatojen etsimisellä. Haravointiroskat maatuvat näppärästi näissä perennoilla somistetuilla liekkukasvattamoissa.
  1. Selkä tykkää. Ei tartte kärrätä kaikkia roskia toiseen päähän tonttia.
  2. Kasvit tykkää. Öttiskömpiäiset viihtyvät maanparannustoimissa ja maatuva "kasvijäte" pitää kasvualustan koko ajan tuoreena, humuspitoisena ja ravinteikkaana.
  3. Liekut tykkää <3 Ongelle lähtiessä madot löytyvat suoraan karvien varjosta. Esmeks rotkolemmikkien aluset ovat mieluisia paikkoja affenten ruoalle. 

Ja ongelta tultaessa ylijäämät tietty palautetaan takas työmaalle :)
 

3 kommenttia:

  1. Mää olen niin huono biologiassa, musta ne näyttää ihan osmankäämeiltä :) Puolisoni arvuutteli ilvestä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus..poikkesin vaan ja heti piti laittaa kommenttiakin..olen melkosen varma että asialla on supikoira..niin nuo jätökset.

    VastaaPoista
  3. joku on käynyt riu'ulla ahkeraan!
    kivasti kirjoitit haravoinnista, samoilla linjoilla olen, ei liian tarkasti kaikkea pois parane haravoida;)

    VastaaPoista