Sivut

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Hikistä hommaa

Hyi että nuita helteitä! En tykkää!

Ulukona ei kiinnosta tehä palijo mittään, joten hoksasimpa sitte käydä käytävän seinien kimppuun. Tämäkin rojekti tuli ihan puskista. Budjetti oli poikkeuksellisen suuri... 25€ !! Sillä sai 2,7 litraa maalia ja 60 senttiä vielä jäikin :)

Tervetuloa meille... ja kuvat jälleen meikkaamattomat. Paistinpannu odottaa  tiskin jäljiltä kaappiin pääsyä jne, mutta elekää antako häiritä.


... ja ennen Pikkuakan liikkeelle lähtemistä tällä penkillä ruukasi olla tyynyt. Nyt jo pelkästään kuvaamisessa on riittävästi haastetta (punaisella hiuspehkolla varustettu pallopää ilmestyy yllättävistä paikoista kuviin), laitellaan tyynyjä taas muutaman vuoden päästä...

Tuo yllä oleva nurkka suorastaan huutaa jalkalamppua tmv. Ainoa vaan, että pistorasiaa ei ole koko seinällä.

Sisääntulonäkymä on hieman muuttunut kolmen vuoden takaisesta. Komerot on kadonneet ja kööki on hieman muuttanut ilmettään...

Edellinen väri ehti olla tuossa käytävässä aika tarkoin sen kolme vuotta. Synkkää vai tunnelmallista? Riippuu kastikkeesta...



Huushollin viimeinen leonbergi siirtyi eilen autuaammille maille. Turhan nuorena, mutta omaksi parhaakseen... meillä ei tartte sairaan koiran kitua. Kaiken sisustuksenkaan ei tartte olla enää juuriharjan kestävää... nuo huskyt ei nimittäin oo lähimaastoonkaan samanlaisia törkymöykkyjä. 

Sopivalla aasinsillalla Varovainen kurkistus köökistä seuraavaan remppakohteeseen. Tähän ei riitä 25€... ja silläpä se toistaiseksi onkin jäänyt suunnitteluasteelle... meikkaamaton kuva jälleen.

Että mua ahistaa nuo seinät... ja mataluus... ja vähäinen valo ja ja ja KAIKKI!

Puuh. Kuvasta rajautui pois mun kympillä Bauhausista ostama musta lattiatuuletin. Tuo musta kasa on tänään hankittu... saatu Roskalava-palstan kautta meidän huskypaappa-Ronille uudeksi pediksi.

On nii hikiki!

4 kommenttia:

  1. Maija, älähän nyt! ihanaa että on lämmintä, vaikka lomaa ei vielä itsellä olekaan. Vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa...
    Kyllä maalilla saa ihmeitä aikaan ja nopeasti. Mietin, että kun teillä matalat huoneet, niin kannattaisiko ottaa noi paneelit pois, koska uskon, että se mataloittaa vielä lisää. Meilläkin on matalat huoneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paneelit pois, katto alkuperäiseen korkeuteensa eli 10cm ylös. Lattiasta parketti näkyviin ja maalia pintaan. Ikkunalliset pariovet master bedroomiin ja ovien kautta siis valoa suoraan etelästä... ja kaikkea muuta "pientä" : D

      Ps. En tykkää helteestä...

      Poista
  2. Herkko? Voi miten surullinen uutinen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Satu. Melkein kolme vuotta taistelua... Laihuus ei haitannut koiraa. Hiiva haittasi satunnaisesti... siis se oli kroonisena milloin missäkin, korvissa tai ihossa, mutta Herrrrrmannia itseään se joko vaivasi tai sitten ei. Myrkyillä se väistyi... tullakseen taas pian takaisin. Varastopunkin(?) aiheuttama kutka haittasi koko perhettä... isosta koirasta lähtee suhteellisen iso ääni, kun se koittaa lähteä korvillaan lentoon ja yleisimmin tietty yöllä! Tämän kanssakin pärjättiin kunhan kaikista kuivaruoista pysyttiin erossa. Kermana kakussa noin kuukausi sitten ilmestynyt perianaalifistelia. Ikää 4v 5kk. Luonne täyttä kultaa. Itkettää ja vituttaa, mutta lepää rauhassa Hermanni. Bäärtilin kyljessä :(

      Talossa ei ole leoa, eikä tule. Vielä vuosi sitten salaa toivoin löytäväni sairauksista edes pääosin vapaan suvun, josta vielä joskus ottaisin pennun tiluksia vahtimaan. Nyttemmin olen tullut siihen lopputulemaan, että ei sellaista sukua olekaan. Sydänkuolemat alle 7v koirilla. Kilpirauhasongelmat, hormonaaliset häiriöt, atopia, hiiva, perianaalifistelia, ruoansulatuksen vaivat, spondyloosi... surullista. Leonberginkoira OLI hieno rotu.

      Poista