Sivut

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Parasta maisemassa?

Koko kesäkuu on mennyt sateita ja tekemättömiä hommia taivastellessa. Kaikki on suloisesti vaiheessa. Eihän tuossa lääsykelissä ees maali kuivu!

Aamusta haaveilin taas kameran kanssa tuolla pihamaalla. Parasta pihassamme on isot puut ja se , että tämä piha on vaan kertakaikkiaan wanha! Aita repsottaa... tarkoituksella ja ihan kiva on tuon aidan takana aukeava heinäpeltokin.


Mikä on parasta sun pihassasi / parvekkeellasi / terassillasi / ikkunan takaisessa maisemassa?

Ennen olin intohimoinen kasvikeräilijä. Muuttokuorma Eskuriin käsitti aikoinaan myös kasan kasveja. Nimilaput ovat kadonneet yksi kerrallaan ja pojan viidakoksi ristimällä alueella vallitsee suloinen sekamelska.

Tämänkään henkilöllisyydestä ei ole ihan mitään käsitystä. Viihtyy paikallaan, se on pääasia :)

Itsekseen kylväytyneitä akileijoja kukkii siellä ja täällä. Voisin kuvitella että tämän äiti tai isi on 'tower light blue'

Siperiankurjenmiekka, ensimmäinen niistä, aloittelee kukintaansa

Tämä "Kamtsatkanratamo" leviää siemenillään todella tehokkaasti. Kaikesta päätellen ensi kesänä on taas muutama lisää siementämässä...

Tämän tunnen! Valkoraunioyrtti!

Tätä en tunne. Aika kaunis kaveri... vai?



3 kommenttia:

  1. Johan siellä kukat kukkii. Jokaisen piha on omanlaisensa ja arvaa vaan, onko meidänkin pihalla kukkia, joiden nimistä ei ole harmainta aavistustakaan. Liisa

    VastaaPoista
  2. vanhat isot puut ovat minustakin parasta pihamaillamme
    tylsäähän se olis, jos kaikki olis aina niin tiptop

    VastaaPoista