Sivut

maanantai 17. helmikuuta 2014

kevät?

Aamulenkillä linnut lauleli. Minigripeissä on kasvustoa. Sen täytyy olla jo kevät vaikka ei ollut kunnon talveakaan välissä.

Niin siis puhun nyt noista 8.2 tehdyistä minigrippikylvöistä. Mainittakoon tässä kohtaa, jälleen, että en ole puutarhuri. Kaikki nämä jutut pohjautuvat vuosien kokemukseen... tai sitten kyseessä on kokeilu ja kokeiluiden kohdalla mainitsen kyllä  :) 

Asiaan. Eli itämättä on enää chileistä 'Aji cristal'. 'Lemon drop'-pussissa on jo eloa, mutta ei vielä multiin asti riittävää määrää. Keltaiset venäläiset tomaatit olivat itäneet ehkä 20% voimalla, jätin itämättömät vielä pussiin. Siemenet tosin on varmaan 10v vanhoja eli en odotakaan enempäänsä. 

Huomiona tästä idätystavasta, että tomaatteja kannattaa kuikkia jo viiden päivän jälkeen päivittäin. Muuten voi käydä näin...

Tomaatit ei ole herkkäjuurisia joten nou hätä. Positiivisesti ajateltuna käsittely on helpompaa näin. Tomaattien kohdalla toimin myös niin, että mullan pinnalle jää aina alin lehtipari... eli keväällä ollaan purkin syvyydessä jo koossa maitopurkki.

Mutta siis tavoitteena on saattaa itämykset multiin tilaneen ollessa tämä.

Ja pihihän minä olen... eli käytän aina kukkamultaa näissä hommissa. Hintaa on noin kolmasosa taimimultaan verrattuna. Lantraan pintakerroksen mullan hiekalla ja isommalla taimella on sitten purkin pohjalla ravinteitakin valmiina, mitä ei taimimullassa ole. Mutta edelleen. En ole puutarhuri, eli jos joku tämän takia taimensa tappaa ni ei tartte tulla syyttämään...

Taimipoltehan se on kanssa vihoviimeinen. Siksipä tykkäänkin käyttää kertakäyttöisiä purkkeja. Tässä tapauksessaa Lego-joulukalenterista tulleita kennoja. Merkkisäleet pyykinpesunestepullosta...


Loppukaneettina vielä se, että LISÄVALOA kasvilampuilla! Ei pidä kuvitellakaan, että taimet kasvavat tähän aikaan vuodesta kunnolla edes eteläikkunalla.

To be continued...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti