Sivut

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pähkäilyä elämästä

Seuraa syvällistä(?) pohdintaa ja pinnallista avautumista elämästä. Epäkohdista.

Luulen saaneeni tällä viikolla kaksi vuotta sitten alkaneen savotan jälleen askeleen eteenpäin. Sen savotan, jonka "aiheuttaa" luovuttamalla. Väsymällä. Nostamalla kädet pystyyn ja rakastamalla itseään.
 
"Eihän sitä kukkaan pyörälläkkään opi ajamaan kaatumatta alusa muutaman kerran rähämälleen? Laastari poloveen ja takasi pyörän selekään." 
 
Tuon yllä olevan kirjoitti yks kaveri feispuukissa oman yritystoimintansa lopettamista käsittelevässä kommentissaan. Ei sitä tuon paremmin voi enää sanoa!
 
Jonain päivänä kirjoitan elämänkerran. Nyt huikeassa 35 vuoden iässä uskallan nimittäin väittää, että olen nähnyt elämää paljon enemmän kuin moni 6-kymppinen. Optimismi on vähentynyt vuosien varrella. Tilalle on tullut realismi.
 
Pessimistiä minusta ei saa tekemälläkään!
 
No. Nyt alkaa olla aika kypsä seuraavalle savotalle. Siitäkin tulee pitkä ja kivinen tie, mutta mitäpä äiti ei lapsensa eteen tekisi.
 


4 kommenttia:

  1. Kyllä aika ja erityisesti eletty elämä, rohkea sellainen, opettaa. Jos ei ole mitään uskaltanut, eli ottanut myös epäonnistumisen riskejä, ei ole antanut myöskään kasvamiselle tilaa, vai mitä. Hyvin sanottu tuo laastari-juttu ! Just niin. Ja tulta päin ! Ja sie oot tosi nuori, ehdit viisastua vaikka millaisiin mittoihin :)

    VastaaPoista
  2. Jokainen menee omilla eväillään..kantaa mukanaan kokemus historiaa!
    Rohkeutta ja rahkeita tarvitaan toteuttamaan päätöksiä tai tavoitteita.
    Mummoni sanonta kuuluu: nokka pystyyn ja menoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksipä elää elämää, jossa on vain haaveita, eikä edes ajatusta pyrkiä lähemmäksi niitä?

      Poista